maanantai 26. syyskuuta 2011

helevetti irti!

Ei varmaan pitäis nuolasta ennenkun tipahtaa, mutta nyt on aivan älytön draivi päällä. Vielä ennen jumpalle lähtöä mietin että joutuu varmaan ottaan vähän pienemmillä painoilla koska eilinen tuhdihko pumppailu painoi vielä joka raajassa..

Ronkaisen poika oli saapunut taas rakastamaan kaupunkiin joten reeniseurakin oli taattua. Meikäläisen uusi rakkaus on treenibuusteri nimeltä Hemo Rage. Pakko myöntää että on enemmän kuin nimensä mukasta esanssia! Jälleen kerran ennakkoasetelmista poiketen tuntui taas että painoja voisi lähinnä huvikseen heitellä. Aivan käsittämätön määrä energiaa ja keskittymistä suorastaa leiju ilmassa hahah! (kirjoitan ko. tärpätistä joku päivä ihan oman postauksen)

Treenipainoihin tuli taas tutut 2,5kg tai 5kg lisäykset lisäykset, kyseessä siis normaalisti perjantaille sijoittuva lyhytsarjainen-treeni. Piti vähän kiriä tahtia että sai normaalin ma-ke-pe vkorytmin takaisin mikä kusi viime vkon sairastelussa. Leuanveto oli ainut missä pysyttelin samassa +15kg lisäpainossa. Eniten hämmästystä tuotti hauiskääntö, viime kerralla 3x6 15kg kapuloilla oli suht jämerässä, tällä kertaa viimeiseen sarjaan uskaltauduin kokeilemaan jopa 17,5kilosia, taitaa vaihtua ensi kerraksi pysyvästi niihin.

Jos tähän alkaisi rustailemaan Jarkon kehitystä niin loppuisi varmaan tästä kirjoituskentästä tila kesken. Mitä helvetin kaurapuuroa se poika vetää siellä Kuusamossa?

Tulipa taas erinäisen sekavaa tekstiä, koittakaa ymmärtää. Loppuun vielä vinossa oleva video muistaakseni tokasta leukasarjasta ja kuva tänään saapuneesta fitnesstukun aikaisesta joululahjasta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti