tiistai 27. syyskuuta 2011

Päivä Antin elämästä

Viime viikolla jouduin pitämään monen päivän tauon, koska alkuviagroissa uuteen lajiin tuli tietty sykittyä sikaniskat aivan jumiin. Tästedes aion häikäilemättömästi hyväksikäyttää futisjengimme fysioneidin hierontakykyjä joka TI&TO kun muut kipittävät alkulämmittelyä ennen kenttävuoron alkamista. Onneksi kyseistä jumittelua ei voi enää kauaa tapahtua, sillä yläselkä kirii niskaa olemattomaksi jokapäivä!

Katsausta rahkavalikoimaan minkä suoritin ennen aamupalaa paikallisesta muulimarketista:



Prosentista kahteen häviävät proteiineissä nämä Katalonian meijeritissit Suomen vastaaville bodarituotteille, mutta maun puolesta ihan perusjarrua.

Valitsin rasvattoman muulimarketin tuotteen, koska vastaava sininen pisti massun sekasin edellisellä koittamalla.

Aamupalana vettä, tonnikalabocataa & rahkaa.


Lounaaksi subituplaväliliha ja samat setit, ei siis aamiksella uponnu kun puolet jarrusta.


Välipalaks oiskohan ton nimi ollu Quiche tms. tollanen parin munan omelettisetti kinkulla, aika rumannäkönen mut hyvänmakunen. Pienenä en ois syöny noin rumaa ruokaa, kaikkeen sitä megamassan takia kulinaristi joutuukin!


Sit napsautin tonnikalaleipään kreatiinia ja hurautin no-explodebuusterin kanssa kohti salia.


DIRrin saleja on Barcelonassa 12 kpl, kaikkiin pystyy menemään jos on "kausari" mutta joutuu maksamaan "hyvitystä" jos menee"upperclass" saleihin. Oma salini on kapungin halvin näistä "elämän keitaista". Hinnoittelusta löysin onneksi kivan livautusreikäisen. Eli tollanen normi "kausari" maksais vähän yli 50€ kuussa, mutta mun tarttee maksaa ainoastaan 30€, koska otin kortin missä pitää tulla tiettyinä puolen tunnin aikaväleinä salille. Sopii paremmin kun hyvin tälläselle aikatauluviivyttelijälle.

Suihkusta löytyy shamppoon ja hoitoaineen vierestä geeliautomaatti, joka kuvaa hyvin Katalonian kuntosalimeininkiä. Täällä kuntosalit ovat enemmänkin hyvänolonpaikkoja. Peilin edessä poseeraaminenkin on saanut täällä aivan uuden merkityksen. Jotenkin kovin huvittavaa kun latinomachot katsovat alastonta vartaloonsa pukkarissa leveessä haara-asennossa, ja nyökyttelevät totisena peilin kautta itselleen kuin olisivat kohtaamassa 300 elokuvassa Persialaisarmeijaa.

Kuntosalin hienoin asia löytyy kuitenkin vessasta, ah tuo aina niin positiivista tunnelmaa herättävä kusikärpäinen. Ich bin eine fliege!

Saliltamme löytyy helkkaristi kaiken maailman värkkiä, juoksumattoa, sun muuta turhaa. Se on hassua kuinka paljon voi salivehkeisiin mättää rahaa, mutta sitten muutama halvimmista ja merkittävimmistä jutuista jää puuttumaan. Salilta ei löydy esim. leuanvetotankoa eikä dippimestaa.

Tein tänään:

Lämmittelyks opettelin naruhyppelyä, sit seteissä aina liikkeitä crossfit tyyliin mahdollisimman vähillä tauoilla. Kyllä paikalliset bodarit oli ihmeissään kun huohotin menemään ja rääkyilin tuskan parahduksia!

1. Setti
Käsillä roikkuessa jalan tuomisia käsiin 3x10
Selkämasiinaa 5x12
Kiertoja seisovillaan 20kg paino kädessä 4x20
Ylävatsarutistus 2x20

5min lepo

2. Setti
20kg kahvakuula veivausta haara-asennosta pään yläpuolelle (kaippa tolla joku nimikin on) mut joo magnesiumia on jostain saatava, alkaa kovasti pelottamaan toi liike viimesillä sarjoilla kun pito lipsuu ja happivajarit on huomattavat! 5x12 noita
Hyppypunnerruksia kahvoilla, eri asennoissa kädet 5x10
Vipunostoja masiinassa 10, 8, 7, 6, 5 ja huudolla viimeset!

10min puuskutus

3. Setti

Maastavetohan on helppoo touhua vaikken vuoteen ollukkaa tehnyt. Aattelin et jos tekisin 120kg kasin sarjoja :D haha joopajoo, kerran remmoin 100kg ylös ja tajusin etteipäs unelmoidakkaan enää.

Eli 80kg 5 toistoo x4 kunnes selkä sano et älä ny ala leikkii sankaria taas
Haukkaria 10kg 10 toistoo x5
Ojentajia 10kg 10 toistoo x5

Ja sit pitikin lopettaa kun meinas laatta tulla taas :D

Ainii loppuun tsemppasin vielä 10 tuplahyppyä narulla putkeen! Olin ihan fileissä, sillä en todellakaan oomikään RockyBalboa hyppynarun kanssa :)

Koville otti ton jälkeen palautusjuoman nieleminen, yök!

Iltasafkaks Kebablihakanakebarulla, aah noi on hyviä! 50 metrin päästä kämpästä kebabmesta ja 3,5€ maksaa tollanen. Sen sisällä on jotain sissijuustosettiä, salaattia, tulista kastiketta, tomaattia ja sikahyvää lihaa.


Ja vielä iltamuruina kuitukellogseja punaisen maidon & hedelmien kera ettei tartte synnyttää huomenna. Lisäsin myös 5:den hasselpähkinäisen rasvat tonne.

maanantai 26. syyskuuta 2011

helevetti irti!

Ei varmaan pitäis nuolasta ennenkun tipahtaa, mutta nyt on aivan älytön draivi päällä. Vielä ennen jumpalle lähtöä mietin että joutuu varmaan ottaan vähän pienemmillä painoilla koska eilinen tuhdihko pumppailu painoi vielä joka raajassa..

Ronkaisen poika oli saapunut taas rakastamaan kaupunkiin joten reeniseurakin oli taattua. Meikäläisen uusi rakkaus on treenibuusteri nimeltä Hemo Rage. Pakko myöntää että on enemmän kuin nimensä mukasta esanssia! Jälleen kerran ennakkoasetelmista poiketen tuntui taas että painoja voisi lähinnä huvikseen heitellä. Aivan käsittämätön määrä energiaa ja keskittymistä suorastaa leiju ilmassa hahah! (kirjoitan ko. tärpätistä joku päivä ihan oman postauksen)

Treenipainoihin tuli taas tutut 2,5kg tai 5kg lisäykset lisäykset, kyseessä siis normaalisti perjantaille sijoittuva lyhytsarjainen-treeni. Piti vähän kiriä tahtia että sai normaalin ma-ke-pe vkorytmin takaisin mikä kusi viime vkon sairastelussa. Leuanveto oli ainut missä pysyttelin samassa +15kg lisäpainossa. Eniten hämmästystä tuotti hauiskääntö, viime kerralla 3x6 15kg kapuloilla oli suht jämerässä, tällä kertaa viimeiseen sarjaan uskaltauduin kokeilemaan jopa 17,5kilosia, taitaa vaihtua ensi kerraksi pysyvästi niihin.

Jos tähän alkaisi rustailemaan Jarkon kehitystä niin loppuisi varmaan tästä kirjoituskentästä tila kesken. Mitä helvetin kaurapuuroa se poika vetää siellä Kuusamossa?

Tulipa taas erinäisen sekavaa tekstiä, koittakaa ymmärtää. Loppuun vielä vinossa oleva video muistaakseni tokasta leukasarjasta ja kuva tänään saapuneesta fitnesstukun aikaisesta joululahjasta!



sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Maatöissä ilen kanssa

No ei vaiskaan eikä tässä ihmeitä olekaan kirjoteltavana. Nivuset juilii vieläkin, mutta oon ujosti koettanu harjoittaa jotain jalkaliikuntaa smithissä ja nyt viikonloppuna voimistellen.

Katotaan nyt sitte kuvia ku ei oo mitään räväyttäviä tuloksiakaan heittää!

Kanssakehari Ile oli hommannu itelleen tuommosen farmarinhoukuttimen, jota kovasti esitteli lauantaina voimistelusettien jälkeen. Pakkohan se oli kokeilla H&M:n naistenosastolta hankittua asua, kun mies oli rohkeasti menossa yökerhoon tuossa tekeleessä. En sitten tiiä oliko tarkotus laittaa paitakin alle, mutta minusta melko rohkea ja hivenen irstaahkokin valinta tavalliseen lauantai-iltaan. Joten thumbs up Ile räväkästä puvusta, toivottavasti et pilannut kokonaisuutta paidalla, vaan ÖLJYSIT itsesi!!!!


Niin ja onhan se illalla nälkä kun tekee kuperkeikan. Eilen söin iltapalaksi 900g paketin kanansiipiä, mutta se on vähän huijausta kun ne luut painaa aika paljon.

Tänään nautin 4dl capellia, paketin hirvenjauhelihaa, 390g chilitomaattikastiketta höystettynä sipulilla ja valkosipulilla. Meniköhän puolikas tuosta maitopurkistakin. On muuten hyvä kikka kaikille muillekin vähäsyömäsille, että jälkkäriks joka ruuan jälkeen tempasee vielä lasillisen maitoa, vaikka ois kuinka ähky. Se kolisee alas tosi kivasti, eikä oo väliä mitenkä täynnä olis kun aina nyt sen verran mahtuu.

Nyt sitten nukkumaan niin huomenna malmikartanolla liikkuu TERÄS!

Sairastaminen kannattaa!



Kyllähän se sapetti olla kipeenä, mutta oli siitä näemmä hyötyäki. Huliheijjaa että oli tänään taas virtaa ähistä ja puhista. Jopa niin paljon että kun poljin alkulämpöjä niin mieleen juolahti että tänään pitää kokeilla taktiikkaa, jossa ennen pääliikettä vedetään kohdelihat pumppiin jollain eristävillä käyttäen kevyitä painoja(poikkeaa aika reilusti normi lämmittelysarjoista). No sehän toimi kun junan vessa, varmaan ikinä oo ollut tuollasta tuntumaa. En kuitenkaan ehkä lähtisi tuota joka kerta käyttämään, vie pirusti aikaa ja vetää kyllä pitkällä tähtäimellä mahollisesti aika piippuun. Hyvä reenin piriste käytettäväksi sillontällön! Jos haluaa tietää mille tuntuu jäädä t-paidan sisään jumiin, toimii myös siihen.

Reenipainojen nousukin jatkui ennakko-oletuksista poiketen. Kyykkyyn vitonen lisää, alaviistopenkkiin vitonen lisää, kulmasoutu kp:hen 5kg/kp, pystypunnerrus kp:hen 5kg/kp, hauiskääntö scottissa pysyi edellee samassa. Tuli myös pitkästä aikaa tehtyä tuota Okon viimesimmässä postauksessa kuvitettua tangon heiluttelua puolelta toiselle, teki kyllä tehtävänsä! Kiitos muistuttamisesta!

Vaaka heilahti 84,3:seen, vielä pari kiloa..

Loppuun vielä tän päivän mätöt Lidlistä poistettuihin aineksiin, Pekoni+feta sisältöiset jättilihapullat kera perunamuussin, hyi helevetttti ku oli HYVVÄÄ!

perjantai 23. syyskuuta 2011

Pe

Perjantai, mikä ihana treenipäivä.

Tuosta, se on treeniviikko paketoitu. Viikko piti sisällään seuraavat harjoitukset:
- Ma: G6
- Ti: 45min intervalleja juosten lenkkipolulla + venyttelyt
- Ke: G6
- To: 52min lenkki metsäpolulla + venyttelyt
- Pe G6 + 1h salibandya

Tässä sarjapainoja tämän päivän salitreenistä:

Etukyykky (kerran viikkoon etukyykkyäkin): 4x10 90kg
Penkki kp: 3x10 27,5kg
Leuat: 3xMax 15, 12, 9
NTP: 10, 10, 9, 9 47,5kg
21's hauiskääntö mutkatangolla (modattu G6:sesta): 3x21 25kg

Vatsoja tein 5 sarjaa, joista kaks viimeisintä siten, että laitoin normi 20kg tangon toiseen päähän 20kg levypainon ja toisen pään laitoin nurkkaan ja aloin heiluttaa puolelta toiselle, sai erittäin hyvän tuntuman koko keskipakkaan ja eritoten aivan reunimmaisiin vatsalihaksiin, jotka yleensä jäävät vähemmälle rasitukselle. Suosittelen!

Massamestari Ile näyttää mallia em. liikkeestä!


Salibandy oli hullu kokemus, sillä pallopelit ovat jääneet minimiin viimeisen parin vuoden aikana ja lajille ominaiset suunnanmuutokset ja sprintit pistivät puuskuttamaan. Tosi nopeesti meni tunti pelaillessa (vrt. lenkki!) ja aion kyllä mennä ensi perjantainakin!










Kirjoittaja ei liity kuvaan. Hieno laji!

Nyt onkin sit aika syödä! Koululla on aina perjantaisin upporasvassa paistettuja kanansiipiä, tekee hieman gutaa paisuntakammion jälkeen!

TSIRP!

Kun tähän ruoka-aiheeseen kerran päästiin, niin tässä pieni kuvakollaasi kotitekoisen marjapirtelön valmistuksesta.


100-200g jäisiä marjoja (tässä mansikkaa, vadelmaa ja mustikkaa)





1 purkki Ehrmannia ja pari desiä maitoa











Lisäks vielä 2 munaa ja...










Hyrsk, Hyrsk! (kannattaa pitää blenderin kannesta kiinni eikä ottaa mitään valokuvia)









...and there we have it!




Tosta ois saanut kahdelle hyvät sheikit, mut vetäsin koko setin kiltisti alas, koska oon kuluttanut tänään melko paljon. Nyt vaan pitäis keksiä mitä seuraavaksi söisi...

Kai sitä vielä voi vähän puhua syömisestä.

Leivoin eilen piirakan, ja naminami ku oli maukasta hukkahiilaria!
Tässä kuva ja resepti mutu-tuntumalla (sori äiti, sukusalaisuus paljastui):

Marjapiirakka

Pohjaan
125gr voita
1dl sokeria
1 muna
3,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
0,5dl kuohukermaa

200-150g mitä tahansa marjoja (tässä tapauksessa mustikoita)

1. Sulata voi pehmeäksi ja vatkaa sokeri rasvan sekaan homogeeniseksi sössöksi. 2. Lisää muna ja vatkaa se sekaan. 3. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoon ja ala lisätä seosta kosteiden aineiden joukkoon 4. Lisää jauhoja ja kun se ei sekoitu enää helposti joukkoon, lisää kerma ja sekoita 5. Levitä taikina piirakkavuoalle (d=28cm) ja jätä reunoille korotukset 6. Lisää marjat tasaiseti vuoalle

Päälle

2 munaa
2dl kermaviiliä
1,5dl kuohukermaa
1dl sokeria
1rkl vaniljasokeria

1. Sekoita munat 2. Lisää kermaviili ja muut aineet. Sekoita hetki. 3. Kaada valmis seos taikinan ja marjojen päälle tasapuolisesti

Piirakkaa pidetään uunissa n. 30 minuuttia 200c-asteen lämpötilassa. Anna vetäytyä n. kolme varttia ja tarjoa sellaisenaan tai vaniljakermakastikkeen kera.


Nyt onkin aika levätä ja antaa kropan palautua viikon rutistuksista. Ainakin huomisen lupaan olla urheilematta yhtään ylimääräistä!

Päätetään tää megapostaus vielä hauskaan videoon.

torstai 22. syyskuuta 2011

Huh hah ja hei

Moikkelismoi,

Tällä viikolla en ole voinut aiemmin kirjoittaa sillä kovaksikeitetyt treenit ovat saaneet käteni niin toimintakyvyttömiksi että olen joutunut laittamaan ne jääveteen loppupäiväksi!

Tällä viikolla aloin käydä ekaa kertaa ns. mörssäämässä eli vaihoin kuntoutuslaitteet painokiekkoihin ja herkistelyt tiukkaa voimaa ja koordinaatiota vaativiin jumppaliikkeisiin. Ja kovalta on tuntunut! Jumpanjälkeiset uinnit ovat tehneet tosi nannaa ja ehkä niiden ansiosta onnistun pitämään tiukan treenitahin yllä, varsinkin loppukärvistelyt +4c -altaasta tuhatasteiseen saunaan on melkonen kokemus.

Kahellaan jos tässä saan jonkinlaisia kunnon tuloksia lyötyä tulille, nytten on menny lähinnä totutellessa vanhoihin tekniikoihin..

Lissää uutisia piakkoin taas!

ps. nykyinen mittakaava 178/78, mallinmitoissa toivottavasti pian! lisää vaan ruokaa ja kovempaa treeniä!


FML

Jahas, ja viidettä päivää kippeenä.. Pahimmasta nenän vuotamisesta kun pääsi ylitte niin sitten nousi tietenkin lämpöä. Alkaa semisti nakertamaan tämä että aamulla kasiksi kouluun ja neljältä pois, sen jälkee vaan makkaat sohvalla ja toivot että huomenna ois parempi. Tullu ainakin vedettyä kaksin käsin vitamiinoja ja auringonkukkahattumajavaterveysuutetta! Mielenkiintoseksi on myös koitunu tuo syöminen, kun ei mitään tee niin ei meinaa olla nälkäkään.. Silti pitäisi yrittää tunkea murkinaa kitusiin minimoidakseen tän flunssan aiheuttaman menekin. Kahhotaan miten käy, toivottavasti huomenna on jo täysin pelikunnossa!

Jatkakaa..

maanantai 19. syyskuuta 2011

Terveisiä pukukopista

Maanantai, tuo ihana tekosyy mennä salille.

Koin tänään jonkunlaisen valaistuksen penaa tehdessä. Laskin tangon ehkä 5cm normaalia alemmas, tarkoittaen siis enemmän napaa kohden. Kylläpä muuten tuntui varsinkin tuossa aivan rintalihasten keskikohdan vierellä! Siihen kohtaan en oo koskaan aikasemmin saanu minkäänlaista tunnetta, mut nyt tuo kouri ihan kunnolla. Täytyykin testailla sitä jatkossa.

Viimeksi tein kaikki liikkeet 2min palautuksilla, nyt 1min. Sen huomasi pystypunnerruksen vikalla sarjalla, kun jäi seittemään toistoon, samoin kuin hauiksessa, jossa tiputin painojakin ja silti tuli erittäin nihkeä kasi. Vatsoja joutu tekemään selällään jalat ilmassa, kun kädet oli yksinkertaisesti niin jökissä ettei jaksanut puristaa tai roikkua mistään.

Tähän loppuun vielä hienmakuinen kuva. Valitettavasti jalkoja ei juuri näy, kun jalassa oli niin rumat kalsarit ettei kehdannut esitellä. Tosin eipä niissä paljoa esiteltävää olisi ollutkaan.

Bändäri mukana kisassa!

Johdanto

Edellisen syksyn pumppasin maksimivoimaa oikein urakalla jumaloiden Massan Mestareita.

Kesällä hallitseva mestari kysäisi mielenkiintoani kilpailuista kovimpaan, johon pääsystä olin unelmoinut kuin pääsystä katsomaan livenä (jos olet yli 18 voit painaa tästä niin näet lopunkin). Jouduin kuitenkin kieltäytymään, koska en halunnut kankeuttaa entisestään futiskentällä käännöksiäni.

Muuttavat tekijät

Viikko sitten frendini kysäisi alkaisinko treenailee crossfittiä, koska hän oli aloittamassa harrastusta. Muutaman päivän aivopesin itseäni Youtubesta, sekä katsoin Sisu dokkarin Mikko Salosta (suosittelen). Ja Hups, äkisti olikin salikortti taskussa ja lisäravinteet hyllyssä. (No ei onneks menny yhtä överiks kun vuosi sitten kuvassa)

Tittelin "Masters Of Mega Mass" voittaminen tulee olemaan makoisa välietappi ennen vaatimatonta "The Fittest on Earth" arvonimeä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Synttäribodaus

MULLA OLI PERJANTAINA SYNTTÄRIT!

Päivä alkoi juhlallisesti herkullisilla muroilla, jotka saivat toimittaa kakun virkaa. Olivathan ne maittavan suklaisiakin ja kun koko komeus vielä kruunattiin kynttilällä (jonka sain puhallettua ekalla), oli syntymäpäivien startti mitä onnistunein. Söin myös rahkan, totta kai.

Aamupalan jälkeen menin salille. Mitään kyykkyhommia en tehnyt vieläkään, vaan tein G-kutosen G-vitosena kasvatellen sarjapainoja hiljalleen. On aika outoa miten kympin sarjat on hirmu raskaita vitosten jälkeen, kun vaikka viime syksynä vitoset luistivat hiton hyvin pitkän kymppien tahkoamisen jälkeen. Ei näköjään siirry voima noin päin.

Ja auta armias sitä käsipumppia, jota ei ole tullut koko kesänä!! On erittäin vaikeaa tehä noita raskaita vatsalihasliikkeitä treenin loppuun, kun kädet on ihan pökkylät. Tangosta roikkuminenkin jo hapottaa, puhumattakaan kun dragon flageissa pitää vielä jännittää käsiä melko paljon.


Vaan kylläpä illalla maistui viikinkiravintola Haraldin pitopöydän antimet. Lautasella lepää 300g härän sisäfilettä, on kastiketta jos minkä sorttista, pottua ja vihannesta ainakin kahta laatua, jotakin valkosipulisettiä ja ihmeellistä punaista höystettä joka maistui aika hyvältä. Taisi olla jotain sipuli-punajuuri-mustaherukka hyydykettä tai ainakin väri oli siihen suuntaan. Kuvaan ei mahtunut jälkkäriksi säästetty kolpakko, joka oli täytetty juustoisilla perunoilla. Eikä tietenkään varsinainen jälkiruoka, joka oli lettuja! Maha tuli täyteen ja mieli hyväksi, oikein ravitsevaa.

Tiistaina on muuten lääkäri, joka ei toivottavasti katkaise minulta jalkoja.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Perjantaita!

Tännään oli taas helvetin hyvä päivä, kaikkiin liikkeisiin lissää romua. Ainut mainitsemisen arvonen lienee kuitenki leuat leviällä myötäotteella 15kg lisällä, 3x6 tuli oikeen sutjakasti.

Jarkko oli taas mukana huiskimassa. Ei voi taas kun ihmetellä mitä kyytiä se tullee perästä niinkin vähäsellä yhtäjaksosella romujen heiluttelulla..

Tässä pieni tyylinäyte, jota jokanen voi käydä kokeileen perästä. Tais olla vielä viimenen sarja.


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

AMERICA! Kuvapäivitys

Tässä lupaamiani kuvia Seattlen kuntoiluista ja muusta.



Holiday Innin kuntohuone, perkeleen hiostava ja kuuma koppi!


Piti modata tosiaan G-kutosta vähän ja vaihtaa kyykky askelkyykkyyn käsipainoilla. Poltteli muuten pakaroissa aivan hermeettisesti!



Down, up.


Seattle Space Needle aka Seattlen avaruusneula


Seattlen downtown!


Massaturisti


Painava sana.


Ei muutaku häppärille apteekkiin!


Shoppailua, Uudet trukit skeittiin + Abercrombie&Fitchin bokserit ja Fierce-hajuste.


Tää oli nyt tällanen vähemmän massa-aiheinen postaus mut ens kerralla sit enemmän sitä itteään!

-O

Maanantaina paskaa ja tännään..

Maanantai, elämäni paskin jumppapäivä. Iisisti otetun vlopun jälkeen odotukset oli korvissa mutta kuinkas kävikään, kaikki paino vähintään niin paljon ku elämän pahimpana päivänä tehdyt pöljäilyt. Ei siitä kuitenkaa sen enempää..

Tännään olikin ihan sitten eri sävelet, lieneekö syynä se että Kuusamon virallinen painonnoston ja sekopäisyyden mestari J Ronkainen saapui kaupunkiin. Joka tapauksessa nyt kulki, mutta niin kyllä kulki Jarkollakin. Pitkästä aikaa oli mukavaa reenata kaverin kanssa kuka tekkee kaiken puhtaasti ja täysillä, eikä oo kiire minnekään. (Mitä nyt jouduttiin juokseen autolle kun parkkiaika loppui, paikallinen lappujenjakaja otti just kuvaa viereisestä autosta, mikä olikin sitten meijän pelastus. Kiitos mersukuskille että olit myöhässä)

Tein pieniä muutoksia ohjelmassa tän päivän suhteen ja vaihdoin pystypunnerruksessa käsipainoihin, leuanvedon kulmasoutuun käsipainolla, penkin alaviistopenkkiin ja scottihauiskäännön tein käsipainolla. Alaviistopenkki tuntu varmaan reilun kahden vuoden tauon jälkeen helvetin hyvälle, sai taas uuteen ossaan rinnasta vähän tuntumaa. Sama homma käsipainopystärin kanssa ja hauiskäännön kanssa. Otin tarkotuksella kevyemmät painot että saa nuihinki sitte hyvän nousujohteisuuden. Hitaat negatiivit ja ala-asennon pysäytys tuntuu toimivan itelle hyvin, ei ehkä saa niin paljoa painoa mutta tuleepahan kunnon jännitys molempiin suuntiin.

Testailin syväkyykyssä vähän erilaisia asentoja ja tulinkin tulokseen että aiemmasta poiketen en työnnä polvista niin paljoa eteenpäin, jolloin perse laskeutuu vähän enemmän jalkojen väliin, sen sijasta että se putoaisi syvälle taakse. Näin sai paljon paremman tuntuman perseelle ja takareisille. Kuitenkin maanantaina on etukyykky sitä erillistä etureisihapotusta varten.

Rustaillaan nyt vaikka tän päivän romutkin sitten,

Syväkyykky 3x10 85kg
Alaviistopenkki 3x10 70kg
Kulmasoutu kp 3x10 22,5kg
Pystypunnerrus kp 4x10 17,5kg
Hauiskääntö kp scott 3x10 12,5kg
Jalkojen heilautukset puolelta toiselle roikkuen 16-12-8

Nyt ei muutaku pöperöä kitusiin ja ootteleen huomisen vuosisadan perse ja yläselkäjumia...


Sian jalanjäljillä

Heippa taas! Oottehan muistaneet kasvaa?

Otin käyttöön uuden liikkeen tos pari viikkoo sitte ja tuntunu aivan perkuleen pahalta, yks toisto tahdissa rinnalleveto, pystäri ja etukyykky ja 10kpl mahd. nopealla sykkimisellä. Voin kertoo et liikkeen jälkeen sykkii! Siihen heti persaukseen lissää vielä kulmasoudun(?) x:llä toistolla(ei tajua mittää enää tässä vaiheessa treeniä ni ossaa laskee eikä tiiä liikettä). All in all, toimii tehokkaasti artistilla itellään joten hieno homma ja lissää vaan!

Loppuviikon treenit hoituvat uudella etanaruokavaliolla sillä matka jatkuu Pariisiin, ah tuonne romantiikan ja vihaisten merde!-huutojen pääkaupunkiin.

Kattokaa ku kävin laskee putkessa hä



renkinne,
ile

lauantai 10. syyskuuta 2011

Den glider IN!

Tereve pöyttää!

Taas tässä vierähtäny tovi iliman ilimotuksia, mutta pajalla on taottu kovvaa.
Modatun Golden Six teeman siivittämänä on tullu tahkottua nyt kolomisen viikkoa ja täytyy sanoa että toimii nätisti! Kolmen salireenin tahti viikkoon on toimiva ja tuntuuki että reeni mennee perille paremmin kun mitä nelijästi viikossa. Oon huomannu myös että pieni lenkkeily välipäivinä toimii palautumisen kannalta, kuha muistaa syyä nii että visa laskussa näkkyy.

MAVE on toiminu viimisen kuukauden takamureesti. Vaihoin vähä tekniikkaa silleesti että käytän sen tangon vaan polvien alapuolella ja siitä sitte takas ylös. Ennen oon ottanu sen sieltä alahaalta asti. Tämä kyllä toimii mulle.
Perjantaina nostelin mavet: lämmittelyt tangolla / 70kgx10/ 90kgx10/ 110kgx8 ja sitte ite sarjat 120kg 3x7
Samalle päivälle kuulu Leuanvejot 3 x max / penkki 3x10 / Pystypunnerrus niskantakkaa 3x10/ Hauvvviskääntö 3 x10 ja voimapyöräilyä.

Sarjapainot nousee vielä hyvällä tahilla mutta kohta varmaa alkaa tutisee.

Käytii myös tännää Ikeassa Ruottissa( 6-1) hakemassa vähä massiivipuusta veistettyä huonekalua. Siinä samalla sitte tutustuin paikalliseen rohemiinitarjontaan ja kappas, sieltä löytykin verrattain lupaavan ja tutun kuuloinen tuote!



perjantai 9. syyskuuta 2011

Seattle!

Pääsin tänne eilen tossa kahdentoista aikaan illalla ja sain onnekseni nukuttua jopa seitsemään asti. Tuumin, että mitähän sitä tekisi kun on niin energinen olo ja kappas, samasta kerroksesta löytyi hotellini Holiday Innin kuntohuone!

Ei muuta ku hommiin ja tein siinä sitten modatun kultaisen kuusikon kun tarjolla oli vain käsipainoja ja niistäkin isoimmat vain 50 paunaa (n. 22,7kg).

------------

Jaaha ilmeisesti täältä ei onnistu tuo kuvien uploadaaminen, ja akkukin näyttää pian nollaa eikä ole adapteria sähköverkkoon, joten kuvia salista ja kaupungista seuraa myöhemmin!

Nyt kiskomaan maitua!

Pertajntnia, perjntania, perjantai

Huomisen päivän vietän Jyväskylässä, mutta sitä ennen lähden kohta salille.

Te muut laiskurit voittekin yhdistää viikonlopun harrasteet ja salikäynnit alla olevan videon malliin, melko tehokasta ajankäyttöä!!



Tämähän on tällainen uudenajan liike, jossa maksimoidaan räjähtävyys. Siksi siinä otetaan vaan ykkösiä. Voisin olla melko varma että 5-6 toistoa parin minuutin palautuksilla olis suurimmalle osalle ylitsepääsemätöntä. Tekniikka saattaa noinkin rankassa liikkeessä alkaa hajoamaan kun toistomäärä kasvaa.

torstai 8. syyskuuta 2011

Siimat liikkeessä!

Kiitos ja anteeksi,

Viime postauksesta onkin jo aikaa joten miksei siis alottaa uusiks! Tosiaan omat raporttini ovat jääneet melko vähään eli pyöreeseen NOLLAAN, ittensä löytämisessä voi kestää aikaa. Viime talven riennot loppuivat kahteen leikkaukseen, ensiksi liitettiin kädestä luut yhteen jonka jälkeen restauroitiin polvi. Melkosta ellen paremmaksi kehuis!

Kesä meni enemmän ja vähemmän kumilenkkien ja kuntoutuksen nimissä, miten yhen luun luutuminen voikin kestää niin kauan! Eniveis kunto on ok ja allekirjoittanut hengissä joten hommat etenee laulaen "vain elämää ei sen enempää...".

Ile

Kato, kuva!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Mass Blast

Pistetäänpä multakin tilannekatsaus:

Oon nyt palannut Tampereelle ja tehnyt kultaista kuusikkoa parisen viikkoa vaihtelevalla rytmityksellä, sillä koulujuhlat jne. rällätykset ovat pistäneet kesän treenirytmin uusiksi.

Tässä jotain tuloksia pikkuisen muokatusta "Gee kutosesta":

- Takakyykky 4x10 117,5kg
- Vinopenkki kp 11, 12, 12 25kg
- Leuat 14, 11, 9
- Niskan takaa punnerrus 4x10 45kg
- Hauiskääntö mutkatanko 3x10 30kg

Vatsoja oon värkkäillyt 2x20 rutistuksia 20kg:n lisäpainoilla + kiertoja sivuille lisäpainoilla ja loppuun staattisia pitoja ja heilutuksia.

Paino huitelee siellä 76-77kg ja ajattelin nyt nostella vähän, sillä syöminen on taas alkanut tuntumaan kivalta!

Nyt tulee sitten ainakin kuuden päivän treenitauko, sillä lähden heittämään Seattlen-reissun ja en usko että kerkeän reissulla salille... Takas suomessa sitten maanantaiaamuna ja varmasti sekasin ku seinäkello noista aikaeroista ja kreisibailaamisesta. Mutta se on tavoitteena, että jotain paikallista maailman vapaimman maan laillisuuden rajamailla risteilevää ROHEIINIA saisin tuotua tuliaisiksi!

päivitysrumbaa

Kun muutkin niin kai sitten miekin.

Ymmärrän aika hyvin tuon Matin lonkankoukistajahomman. Takakyykky myös itellä nyt mukana kuvioissa ja vaikka aika vaatimattomat on meikäläisen 80kg 3x10 vielä toistaseksi, niin syväkyykkyyn asti vetäessä meinaa kyllä kiristää. Eli ei auta muutakun ottaa armoton venyttelykuuri ettei käy keijolle kalpaten..

Kultakuusikko lähteny nätisti käyntiin, joka vko on saanut laittaa liikkeisiin lisää lättyjä. Mavea, kyykkyä ja penkkiä lukuunottamatta on edetty 2,5kg viikkokasvulla ja edellemainituissa on saanut laittaa 5-10kg lisää joka viikko. Kyllä tää tästä pikku hiljaa alkaa varmaan lystiksi taas muuttua.

Ruuan syöminen suurissa määrin on meinannut vähän takkuilla mutta jotakuinki 3000kcal päivätahtia on kuitenki yritetty mennä. Viikonlopun helvetin esiporttien rallitkin saa nyt luvan jäädä taakse, niin saa niinä suht tärkeinä välipäivinäki muutaki ravintoa kun jalov...

Paino taisi tännää olla 83,8 eli ihan näppärä vauhti on päällä!

HORMOOONEISTA!

Jos jollekin ei oo tuttua, niin tätä kirjotusta on hyvä vilkasta. Siinä kerrotaan hyvin yksinkertaisesti hormonien erittymisestä treenatessa ja varsinkin kortisolista, joka TUHOAA kehityksen.

Tiivistettynä yli tunnin mittaiset treenit ei oo kannattavia.

http://kieferscorner.com/blog/?p=288

Tulehusta ja kipua ja perkele!

Sillä lailla, viime viikon maanantaina tuo lonkankoukistaja kipeytyi entisestään. Nehän on siis jäykät ja venymättömät, sen lisäks lonkat itessään rutisee, natisee, rohisee ja muljahtelee. Kuulostaa terveeltä ja varasinkin ajan lääkärille että sais nyt selville että mikä on, koska esimerkiksi kummankaan suunnan spagaatiin päin ei kärsi venyttää yhtään mitenkään.

Kyykynkin jätin nyt pois hetkellisesti ohjelmasta, kun siinä se lonkankoukistaja kipeytyy vielä paljon normaalia enemmän. Kattoo nyt mitenkä kauan kestää, tulehduskipulääkettä oon ottanu pari päivää 1800mg päivässä ja vielä ainakin tuntuu paskalta.

Tästä syystä vaihdoin myös ohjelmaa G5-tyyliseksi, eli kyykky vaan alusta pois ja talkoot alkaa penalla, sit leuat, pystypunnerrus, hauiskääntö ja vatsat. Antaa nyt rauhottua tuon lonkanalueen ja pitää sit kattoo miten tekee. Joka tapauksessa noi 10 toiston sarjat tuntuu aivan murhalta kaikissa liikkeissä sen jälkeen, kun kesän on hakannut vitosilla menemään. Painot voi todellakin laskee pieniksi, koska ei mitenkään jaksa edes 62,5kgllä tehdä kymppejä penkissä kolmea sarjaa. Melkein jo hävettää.