perjantai 25. marraskuuta 2011

Marraskuun loppu

Vaikka itse Masters of Mega Mass kilpailu meni niin sanotusti vituiksi, niin on ollut silti ihan hyvä treenata!

Harmittavaa tosin on, että tämä salihuippukunto on saavutettu vasta näin loppusyksystä, eikä näin ollen tästä mahtavan miehisestä tunteesta pääse kovin pitkään nauttimaan. Laskukausi alkaa, mikä on kyllä odotettu ja hiton hyvä juttu, mutta oman kunnon tuleva rapistuminen kalvaa jo hieman mieltä.

Tänään oli kuitenkin mukava päivä. Oltiin Light-Koden kanssa salilla ja tein lämmittelynä maastavetoa ennen penkkiä, sitä Light-Kodekin oli menossa tekemään. Yllättävän helposti se 3x6 liikahti, viime vuonna joulukuussa painot oli 115kg tuolla sarjalla, nyt 125kg nousi kevyesti samalla setillä. Siitä penaan ja huvikseen ajattelin testata montako toistoa satkulla menee. Kaks tuli kirkkaasti ja sitten kolmannella Light-Kode joutu jo avustamaan tankoa ylöspäin. Päälle pari kympin sarjaa 80kgllä ja muihin hommiin.

Tein vähän leukoja pitkästä aikaa ilman lisäpainoja ja hyvinhä ne nousi. Siihen päälle tehtiin pulloveria taljassa ja sillä sitä saa ennennäkemättömän pumpin latseihin. Heti perään facepullia myös taljassa, joka ottaa aika rankasti yläselkään ja takaolkapäihin, mihinkä on normaalisti erittäin vaikea saada mitään liikettä kohdistettua. Viimeistelynä maailman paskinta liikettä, eli hauiskääntöä suoralla tangolla. Häpeälliset 25kg painaa edelleenkin todella paljon, vaikka juuri äsken mitattuani balboa on kasvanut 37,5-38cm kokoon kädestä riippuen. Sehän on yli sentti viime vuoteen! Ei se painoissa näy, mutta vatkataan nyt kumminkin näön vuoksi. Tämän pumppimaratonin jälkeen dragon flageja kuusi toistoa ja tokalla sarjalla hain samaa, mutta ei ne voimat riittäny puristaa enää viimeistä kuudetta toistoa ylös. Aika raakaa ottaa failure vatsalihasliikkeessä, mutta onneks on viikonloppu aikaa palautua.

Tuli muuten samalla mieleen kun viime viikolla kokeilin rinnallevetoa parin kuukauden tauon jälkeen. Kesällä 62,5kg ei enää heilahtanut sarjoissa ylös asti, mutta nyt 5x3 setti meni todella helposti 70kgllä. Erikoinen tunne, kun kehittyy vaikkei tee koko liikettä. Maksiminkin testasin sarjan päälle ja 82,5kg sai vetästyä ylös. Tuntuu että potentiaalia olisi nypätä kovemmatkin kilot ylös, jos osaisi/uskaltaisia mennä sinne painojen alle etukyykyllä. Nyt ne painot lähinnä vedetään pelkillä käsillä ja selällä ylös, hieman polvia koukistaen. Pelottavaa jotenkin ajatella heittää se kyykkymuuvi siihen samaan.

Nyt sitten syömähommiin! Oon syöny tässä pari viikkoa normaalia vähemmän ja näin loppuviikosta se alkaa tuntumaan. Vesisade vie hermot. Kela vie rahat. Täh?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti